Taideteos: Ilo-aukkoruno 

 

 

Jenni Turunlahti, sanataiteilija ja sanataideohjaaja

Toiveiden keinussa kannustetaan sanoittamaan omia toiveita ja unelmia, jotta ne toteutuisivat.  

Valmistuin sanataideohjaajaksi vuonna 2020 keskellä koronapandemiaa. Olin työskennellyt pitkään varhaiskasvatuksessa yksityisenä perhepäivähoitajana, ja halusin kehittää omaa osaamistani ja varhaiskasvatuspalveluita tarjoavaa perheyritystämme. Loppuosa koulutuksesta toteutettiin koronarajoitusten vuoksi etäopetuksena. Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset oikeastaan vain vauhdittivat päätöstäni lopettaa perhepäivähoitajan työ kokonaan ja siirtyä täysipainoisesti sanataiteilijaksi ja sanataideohjaajaksi. Epävarmuus tulevasta oli toki läsnä, ja niin se on edelleenkin. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen päätökseeni keskittyä sanataiteiseen, ja olen kiitollinen, että saan nyt työskennellä todella monipuolisesti erilaisissa taide- ja koulutusprojekteissa. Koska valmistuin pandemia-aikana, tuli monenlainen jousto, soveltaminen ja suunnitelmien muokkaaminen tutuksi alusta alkaen, ja nämä taidot ja opit ovat hyödyksi varmasti jatkossakin. Esimerkiksi Lasten muuttuvan puistorunokirjan (jonka osa Ilo-aukkoruno on) suunnittelin ja toteutin sillä ajatuksella, ettei mikään kokoontumisrajoitus sen toteuttamista pystyisi estämään. Toivon, että teoksiani nähdään jatkossakin vapaasti ja helposti saavutettavassa kaupunkiympäristössä. Haluan omalta osaltani olla madaltamassa kynnystä taiteen kokemiseen ja tekemiseen.