Kuva: Pekka Hannila
Juhlahumupaine
Ilo ja suru
“Uudenmaan eristys päättyy”, kuuluu televisiosta. Lämmin aalto liukuu seesteisesti rintakehästä vatsan pohjaan. Rakkaat pikkuserkut pääsevät sittenkin paikalle. Mutta niitähän on siinä perheessä neljä? Ja meitä on jo kolme, sitten isoäiti. Sehän on riskiryhmää. Kuinka monta saikaan olla samassa paikassa? Lämmin aalto hiipuu sitä mukaa, kun niskan kihelmöinti yltyy ja levottomuus valtaa mielen. Se catering-firmakin taitaa olla konkassa. Vai mistä se kakku olikaan tilattu, oliko se se toinen joka laittoi ovensa kiinni? Voi ei, olen katastrofi vanhemmaksi. Pilaan oman lapsen tärkeän päivän. Ei kukaan halua juhlia vain vanhempiensa kanssa. Ei kukaan! Pettymys painaa hartiat alas ja valuu läpi koko vartalon. Epäonnistuin.
“Lämmin aalto hiipuu sitä mukaa, kun niskan kihelmöinti yltyy”
Vähemmän vieraita, paremmat pidot
Vaikka avioliittoja sovittiin pandemiavuonna vain hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin, moni siirsi hääjuhlat seuraavalle vuodelle. Rajoitukset ja suositukset näkyivät juhlissa. Vieraslistat lyhenivät ja häiden suhteen haaveiltiin enemmän pienistä ja intiimeistä tilaisuuksista. Useita valmistujaisia vietettiin etänä, ja todistukset tulivat postitse.
Stressiä ja iloa valmistujaisista
Ylioppilasjuhlat ovat monelle niin sukujuhlat kuin tärkeä virstanpylväs matkalla kohti aikuisuutta. Osa perheistä siirsi juhlinnan syksylle, osa juhli pienellä porukalla. Käsidesit ja ulkoilmajuhlat tulivat monelle tutuksi. Juhlien järjestäjille muuttuvat rajoitukset ja huoli riskiryhmään kuuluvista sukulaisista toivat stressiä. Samalla perinteiden jatkuminen lievitti pandemiasta aiheutuvaa ahdistusta ja antoi jatkuvuuden tunnetta.
Kiitos,
et ollut yksin tunteidesi kanssa.
{{ parseInt(result.result_count * 100 / totalVotes)}} %
{{ result.result_name }}
