Kävelen varovaisesti alas tuttua katua. Mutkan kohdalla hidastan. Jotain puuttuu. Se jatkuva taustahumina, joka on yleensä aina läsnä. Se joka syntyy autoista, ihmisistä, ratikoista. Hiljaisuus painaa korvia. Ohi ajaa tyhjä bussi. Ihan kuin olisi jatkuva tapaninpäivä. Toimistorakennus näyttää vieraalta ja samaan aikaan tutulta ja turvalliselta. Kauanko siitä on, kun olin viimeksi täällä? Kuusi kuukautta? Pitkä lomautusjakso oli kamala. Jatkuva epätietoisuus ja pelko rahojen loppumisesta ahdisti. Aina kun puhelin soi, sekin ahdisti. Mikä vain puhelu saattoi kertoa uudesta lomautuksesta. Tai lopullisesta irtisanomisesta. Tartun ovenkahvaan, sydän soittaa rumpusooloa. Mitä työkaverit sanovat kun nähdään? Onkohan se sama tuttu siivooja vielä talossa, ei kai se ole saanut kenkää? Kurkussa on kuiva pölypallo, ryin sitä alas.
Kenenköhän pöydät ovat tyhjillään?