Tummasti pukeutunut henkilö seisoo kadulla savun keskellä. Henkilön kasvoja ei näy. Taka-alalla on harmaa kivinen talo.

Kuva: Uwa Idouzee

Salaliittoteoriat

Inho

Mä olen kurkkuani myöten täynnä uutisia. Pelkkää kuolemaa ja pelottelua. Kurkkuani kuristaa, ja hengitys vaikeutuu. Joka päivä satoja sairastuneita ja tuhansia kuolleita. Mutta mä oon elossa. Aurinko paistaa, ja olen elossa. En ole yksi massoista. En suostu pelkäämään. Mä olen minä, ainutlaatuinen minä! Haluan itselleni ja perheelleni normaalia, rakkauden täyteistä elämää.

“En ole yksi massoista. En suostu pelkäämään.”

Ajattelua ohjaa tunne

Ihmiset alkavat uskoa salaliittoteorioihin herkemmin silloin, kun he ovat ahdistuneita tai tuntevat itsensä voimattomiksi. Uskominen salattuun teoriaan tuo hallinnan tunnetta. Salateorioihin uskovia yhdistävätkin usein vahva halu uskoa, kaipuu tulla kuulluksi ja nähdyksi ainutlaatuisena tai erilainen moraalinen kompassi. Kokemukseen kuuluu, että henkilölle on tärkeää olla altavastaajan asemassa ja tuottaa uniikkia tietoa – sellaista ei voi tehdä, jos on valtavirran kanssa samaa mieltä.

Niko Pyrhönen, salaliittoteorioihin erikoistunut tutkija, kertoo salaliittoteorioista ja tunteista niiden takana.

Jotta yhteisymmärrys voi löytyä, on tärkeää ymmärtää toisen tunteet

Monesti ihmiset eivät pidä kiinni salaliittoteorioistaan niin kovasti, kuin yleisö voisi kuvitella. Sitä voidaan käyttää keinona jäsennellä informaatiota, suhtautua mediakenttään ja samalla siinä on uskonnoille ominaisia piirteitä. Joskus läheisen vahva usko salaliittoteoriaan voi jopa rikkoa välit. Onkin tärkeää ymmärtää tunteet uskomusten taustalla. Keskusteluja asiasta voi olla tärkeää käydä, varsinkin jos salaliittoteorioiden vallassa oleva henkilö on läheinen. Tutkija Niko Pyrhönen kuitenkin muistuttaa, että se voi olla varsin epäkiitollista: kukaan ei tule kiittämään tehdystä työstä ja useimmiten se ei tuota tulosta, ainakaan siinä samassa hetkessä. Näillä vinkeillä voit käydä rakentavaa keskustelua:

  • pysy tyynenä
  • älä ole alentuva
  • rohkaise kriittiseen ajatteluun
  • kysy kysymyksiä
  • älä odota välitöntä vaikutusta

Miltä sinusta tuntui?

Vaihtoehdot liittyvät tämän ilmiön ja sivun päätunteeseen. Kutsumme näitä toissijaiseksi tunteiksi. Voi kuitenkin olla, että et kokenut asiaa näin. Ehkä sinun päätunteesi olikin joku muu? Vastaa silloin “muu” ja kerro halutessasi kirjeellä mitä tunsit.

Kun läheiseni kertoi, ettei usko pandemian olevan totta, tunsin…

Järjestelmässä tapahtui virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan.

Kiitos,

et ollut yksin tunteidesi kanssa.

{{ parseInt(result.result_count * 100 / totalVotes)}} %

{{ result.result_name }}

Punaisessa autossa istuu henkilö kasvomaski kasvoillaan. Hänen jaloissaan on koira. Kuljettajan puolen oven vieressä on tupakoiva mies.

Kuva: Silla Simone

Rajavierailu

Hämmennys