Kuva: Johanna Ketola

Uutislimbo

pelko

Oliko se unta, eihän tämä voi oikeasti tapahtua? Muistikuvat mummin kertomista tarinoista valtaavat mielen. Ketä oltiin piilossa ja mihin juostiin karkuun. Tarinat olivat täynnä aukkoja, mummi ei halunnut sitten kuitenkaan palata tuohon aikaan vaikka usein siihen ohimennen viittasikin. Nyt niitä aukkoja ei ole eikä tule. En anna niiden syntyä. Kaivan puhelimen tyynyn alta, kolme notifikaatiota uusista uutisista. Suljen hetkeksi silmät ja hengitän syvään. Musta ja painava ahdistus istuu rintakehän päällä vaikeuttaen hengitystä, mitä viimeisen tunnin aikana on tapahtunut? Avaan puhelimen ruudun, pelottavat sanat syöksyvät tajuntaan ja täyttävät sen kauhuillaan. Kuin katsoisi sotaelokuvaa, ehkä tämä kaikki on unta.

”Kaivan puhelimen tyynyn alta, kolme notifikaatiota uusista uutisista.”

Synkkien uutisten selailun imu vei mennessään

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sai monen toimimaan tavalla, jota kutsutaan “synkkyysselailuksi”. Se tarkoittaa sodan käänteiden tiuhaa, lähes pakonomaista, seuraamista internetistä. Synkkyysselailu synnyttää ihmisessä turvallisuuden tunnetta, kun kaikki mahdollinen tieto on käden ulottuvissa. Tunne ei kuitenkaan säily, vaan uutisia on luettava hetken kuluttua lisää. Sen takia imusta on vaikea päästä pois, vaikka jatkuvassa uutistulvassa eläminen kasvattaa pelon ja ahdistuneisuuden tunteita.

Synkkyysselailua tavataan ympäri maailmaa, useiden kriisien yhteydessä. Tavasta on tullut maailmanlaajuisesti niin yleinen, että Oxford English Dictionary sanakirja nimesi sanan yhdeksi vuoden 2020 sanoista ja lisäsi sen sanakirjaan. (HS 2.3.2022). Suomalaiset tekivät Googlessa sodan syttymistä seuraavana vuorokautena eniten hakuja liittyen ydinonnettomuuksiin, Mika Aaltolaan, Ukrainaan, Natoon, ydinaseisiin ja Volodymyr Zelenskyyn.

Lähde: Google Search Terms 2/2022

Puolustusvoimien sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen puhuu medialukutaidosta ja sodan uutisoinnista.

Miltä sinusta tuntui?

Vaihtoehdot liittyvät tämän ilmiön ja sivun päätunteeseen. Kutsumme näitä toissijaiseksi tunteiksi. Voi kuitenkin olla, että et kokenut asiaa näin. Ehkä sinun päätunteesi olikin joku muu? Vastaa silloin “muu” ja kerro halutessasi kirjeellä mitä tunsit.

Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa liittyvät uutiset herättävät minussa…

Järjestelmässä tapahtui virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan.

Kiitos,

et ollut yksin tunteidesi kanssa.

{{ parseInt(result.result_count * 100 / totalVotes)}} %

{{ result.result_name }}

Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Solidaarisuusaalto